Synti ja anteeksianto kehitysvammaisen ihmisen elämässä

Kristillisen puheen ja julistuksen usein toistuvia käsitteitä ovat ”synti” ja ”anteeksiantamus”. Erityisesti ”synti” on yleisessä keskustelussa värittynyt sana, josta monen ensimmäiset mielikuvat tuntuvat liittyvän seksiin ja alkoholiin. Kirkon sisäinen ja julkinen riitely suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin ei ole ainakaan lieventänyt näitä mielikuvia.

Moni kehitysvammainen ihminen käyttää puheessaan tuttuja ja opittuja käsitteitä, vaikka niiden sisältö ei välttämättä olisikaan kovin selvä. Sana ”synti” on monelle tällainen perinteinen käsite. He ovat kuulleet puhuttavan synnistä rippikoulussa, kirkossa, ehkä kotonakin. Opittuja fraaseja saatetaan toistaa omassa puheessa. Mutta mitä he asiasta lopulta miettivät ja miten puhe synnistä näyttäytyy heille esimerkiksi jumalanpalveluksen yhteydessä?

Synti ja anteeksianto Tunnustuskirjoissa

Evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjojen keskeisessä osassa, Augsburgin tunnustuksessa, määritellään synnin alkusyyksi jokaisessa ihmisessä vaikuttava perisynti: ”Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.”

Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa tätä selitettäessä luetellaan ihmisluonnon pahimmiksi vioiksi ja eniten Jumalan lain vastaisiksi asioiksi mm. seuraavat: ”ettei tunneta Jumalaa, että halveksitaan Jumalaa, ei pelätä Jumalaa, ei luoteta Jumalaan, vihataan Jumalan tuomiota, paetaan, kun hän tuomitsee, ollaan vihoissaan Jumalalle, ei uskalleta toivoa Jumalan armoa, perustetaan luottamus siihen, mitä käsillä on jne”. ”Perisyntiin sisältyvät myös seuraavat sairaudet: Jumalan tuntemuksen puute, Jumalan halveksiminen, jumalanpelon ja Jumalaan luottamisen puuttuminen sekä kykenemättömyys rakastaa Jumalaa.”

Perisynnin määritelmässä mainittu ”paha himo” johtaa siis monenlaisiin Jumalan lain vastaisiin tekoihin, mutta erityisesti tämä syntisyys ilmenee ”Jumalan halveksimisena, Jumalaan luottamisen puuttumisena sekä kykenemättömyytenä rakastaa Jumalaa”.

Kun ihmisen tila on näin toivoton, on ihmisen ainoa mahdollisuus se, että Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen. Augsburgin tunnustus määrittelee vanhurskauttamisen ja syntien anteeksiantamisen näin: ”…ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme.”

Mielenkiintoista on, että itse käsitettä ”synti” ei selitetä ollenkaan samalla tarkkuudella. Keskeisimpinä synteinä ja syntisyyden ilmenemisenä nostetaan esille juuri Jumalan halveksiminen ja kykenemättömyys rakastaa Jumalaa – siis Jumala-suhteeseen kuuluvat asiat.

Synti ja anteeksianto Jeesuksen puheessa

Moniin Uuden Testamentin parantamisihmeisiin liittyy anteeksiannon julistaminen. Markus 2 kuvaa halvaantuneen miehen tuomista Jeesuksen eteen kattoon tehdyn reiän kautta. ”Kun Jeesus näki miesten uskon ja luottamuksen, hän sanoi halvaantuneelle: ’Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi’.” Mark. 2:5

Tästä seurasi keskustelu Jeesuksen ja oppineiden kesken siitä, kuka voi antaa syntejä anteeksi. Tarkempaa syntien – tai anteeksiannon – määritelmää keskustelu ei kuitenkaan sisällä.

Luukas 7 kuvaa, miten syntinen nainen tulee fariseuksen luona vierailleen Jeesuksen luokse ja voitelee hänen jalkansa kalliilla öljyllä. Naisen kerrotaan viettäneen ”paheellista elämää” ja fariseus ihmettelee, miksi Jeesus sallii naiselta moisen toiminnan. Jeesus vastaa vertauksella kahden velallisen saamasta anteeksiannosta: kumpi oli kiitollisempi, isomman vai pienemmän summan anteeksi saanut velallinen? Niinpä Jeesus julistaa naiselle: ”Sinun syntisi on annettu anteeksi.” Tässäkään syntejä ei määritellä tarkemmin, vaikka osa yksittäisistä vääristä teoista tuntuu olevan ilmeisiä läsnäolijoille.

Yksittäisen synnin tuottamasta rangaistuksesta kysytään Jeesukselta, kun hän näki tien vieressä olleen sokean miehen. Jeesuksen opetuslapset kysyivät: ”Kuka teki synnin, jonka vuoksi hän syntyi sokeana? Hän itse vai hänen vanhempansa?” Joh. 9:1 Jeesus vastasi, että miehen sokeuden syynä ei ollut hänen tai hänen vanhempiensa tekemä (yksittäinen) synti. ”Hänestä tuli sokea, jotta Jumalan teot voisivat ilmetä hänessä.” Joh. 9:3

Monessa kohtaa Jeesus tuomitsee vääryyden, ahneuden ja muut yksittäiset synnit. Huomattavan usein syntien anteeksiantaminen tuntuu liittyvän kuitenkin ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen ja armahtamiseen.

Synti ja anteeksianto kehitysvammaisen ihmisen kuulemana

Haastattelin varsinais-suomalaisessa asumisyksikössä asuvaa viittä kehitysvammaista aikuista heidän käsityksistään synnistä ja anteeksiannosta. Haastattelut suoritettiin yksilöhaastatteluina. Haastateltavista kolme oli miestä ja kaksi naista. Heidän ikänsä oli korkeahko, pääosin noin 60 vuotta. Haastateltavista osaa voi kutsua seurakunnallisesti aktiivisiksi. Osa ei juurikaan osallistu seurakunnan tapahtumiin. Haastateltavien tausta ja aktiivisuus ei juuri näkynyt heidän käsityksissään.

Ensimmäiseksi kysyin, mitä heidän mielestään on synti. ”Tekee rikoksia, se on syntiä. Laki sanoo, että rikokset ei ole sallittu. Väkivaltaisuus on syntiä. Pitää ajatella mitä tekee, ettei tee väärin. Se on syntiä, ettei noudata sopimuksia. Pitää olla rehellinen,” vastasi haastateltava 1.

”Onkse syntiä, jos joku tekee väärin. On pahoittanut toisen mieltä. Toinen haluaa, että hän ois mun kaveri, mutta kuitenkaan ei ole,” pohti haastateltava 2.

”Syntiä on kahta lajia. Tekee toiselle pahaa, esimerkiksi lyö toista. Sekin on syntiä, kun varastaa. Kaupassa ei kannata käydä, jos ei pysty maksamaan. Se on rikos. Rikos ja synti on eri asia, tai toisaalta ne on sama asia. Se on syntiä, jos ei usko Jumalaan,” kertoi haastateltava 3. Samalla hän muisteli Raamatun kertomuksia: ”Jumala ajoi pois paholaisen. Paholainen yritti saada tekemään syntiä. Eeva antoi omenan Aatamille. Siksi ne joutu pois puutarhasta. Aika paljon olen näitä miettinyt.”

”Synti on vähän vieras sana. Ei tule juuri mitään mieleen. Se voi olla hyvä asia. [Kysyttäessä myönsi:] Voi ollakin [ikäviä asioita]. Synti on ehkä sanoja. Ja myös tekoja. Ei ole kiva, että tuo pahaa mieltä. Onneksi voidaan jutella,” sanoi haastateltava 4.

”Synti on, kun tekee väärin toista kohtaan, se on synti. Että koskee toista fyysisesti. Ja alkoholin käyttö. Mulla on raja, etten väkevää ota ollenkaan. Mun isä oli [syntinen] mua kohtaan. Se löi mua ja haukku mua. Olen lievästi kehitysvammainen ja en sitä sanaa halua kuulla,” kertoi haastateltava 5.

Seuraavaksi haastateltavien kanssa keskusteltiin, miltä puhe synnistä tuntuu ja voiko joku olla synnitön. ”Synnintekijä on syntinen. Ketään ei ole synnitön. Kaikki on tehneet syntiä jollain tavalla. Voi olla sydämestä syntinen. On epäpuhdas. Jeesuksen silmien alla kukaan ei ole synnitön. Jeesus sanoi, että sinä joka olet synnitön, voit heittää ensimmäisen kiven. Kukaan ei uskaltanut heittää,” totesi haastateltava 1.

”Ei ole,” vastasi haastateltava 2 kysymykseen, onko jokainen syntinen. ”En ainakaan tunne et oisin tehny syntiä. Hyvältä tuntuu [että synnistä puhutaan], hyvä että pohditaan.”

”Mä välillä kiroilen”, vastasi haastateltava 3 kysymykseen, tunteeko hän itsensä syntiseksi. ”Ihan hyvä asia, että puhutaan synnistä. Ei se mua haittaa.”

”Jokainen syntiä tekee. Ei synnitöntä ole tehtykään. Rippikoulussa siitä opetettiin jo. Kirkossa kuuluukin puhua synnistä. Ei se tunnu pahalta,” sanoi haastateltava 5.

Anteeksiantoon lähes jokainen haastateltava viittasi jollain lailla. ”Tuo ylin puhdistaa, kun luottaa,” viittasi haastateltava 1 ylöspäin. Haastateltava 3 viittasi anteeksi pyytämiseen sekä ihmisilta että Jumalalta. ”Jos tekee virheen, vaikka haukkuu, pitää pyytää anteeksi. Jumalaltakin pitää pyytää anteeksi.”

”Jumala antaa anteeksi,” totesi haastateltava 4 ja jatkoi haastattelijaan viitaten: ”Sä oot rukouksessa sanonu, että rakas taivaallinen Isä. Anteeksi pyynnöstä en niinkään [muista kuulleeni kirkossa] anteeksiannosta enemmänkin.”

Haastateltavista kolme henkilöä kertoi perisynnin olevan ihan vieras sana. Kaksi sanoi kuulleensa käsitteen perisynti, mutta kumpikaan ei osannut sitä oikein selittää. ”Olen kuullut. Vaikee selittää, se on sellanen erilainen lajisysteemi,” pohti haastateltava 3.

Synti-puheen haastavuus

Haastattelijat mainitsivat yksittäisiä esimerkkejä synneistä, mutta mitään kovin kattavaa listaa tai määritelmää kukaan ei antanut. Esimerkkeinä synnistä tuli eri henkilöiden toimesta esille alkoholi, kiroilu, varastaminen, pahan puhuminen toisesta, sopimusten rikkominen, lyöminen ja yleisesti rikokset sekä se, että ei usko Jumalaan. Näin ollen he eivät merkittävässä määrin vahvistaneet mielikuvaa synti-puheen keskittymisestä seksuaalisuuteen tai alkoholin käyttöön.

Kukaan haastateltavista ei varsinaisesti vahvistanut ennakko-oletustani myöskään siitä, että puhe synnistä ja syyllisyydestä olisi jossain kohtaa aiheuttanut ahdistusta tai jäänyt pyörimään mielessä. Vanhempaa sukupolvea edustavat kehitysvammaiset ihmiset ovat tottuneet siihen, että kirkossa puhutaan synnistä ja anteeksiannosta.

Jonkin verran nostattaisin kuitenkin kysymysmerkkejä sen äärellä, missä määrin kehitysvammaisen ihmisen psyyke ehtii mukaan ”laki – evankeliumi” -julistuksen käänteisiin. Lain tehtävä on osoittaa ihmisen syntisyys ja se, että hän tarvitsee Jumalan armoa ja anteeksiantoa. Kun ihminen lain pelästyttämänä kääntyy Jumalan puoleen pyytämään anteeksiantamusta, tuottaa anteeksi saaminen kaksin verroin suuremman ilon ja kiitollisuuden, kun on ensin joutunut kohtaamaan oman syntisyytensä. Kysymys siis kuuluu, peittyvätkö anteeksiannetut synnit lopulta anteeksiannon ilon alle? Vai nouseeko pelko ja syyllisyys uudelleen pintaan? Onko erityisesti kehitysvammaisella ihmisellä, joka saattaa helposti jumittua muutenkin yksittäiseen tilanteeseen ja tunnelmiin, tähän suurempi riski?

Kuuluuko syntejä unohtaa?

Kaksi haastateltavaa yhdisti omatoimisesti synnin ja rikokset toisiinsa. ”Tekee rikoksia, se on syntiä.” ”Rikos ja synti on eri asia. Tai toisaalta ne on sama asia.” Näiden käsitteiden vertailu johtaa miettimään anteeksiannon sisältöä toisaalta hengellisenä käsitteenä ja toisaalta maallisena, ihmisten välisenä tapahtuvana sopimisena tai äärimmillään rikosseuraamuskäsittelyn alaisena asiana.

Jeesuksen toimintaa hämmästeltiin eri yhteyksissä toteamalla, että vain Jumalalla on valta antaa syntejä anteeksi. Jumalan anteeksiannolla ei ole rajoja. Se ei ole riippuvainen ”synnin suuruudesta”. Jumala voi antaa anteeksi ihmiselle, joka istuu vankilatuomiotaan. Hänen anteeksiantonsa voi ulottua rikkomuksiin, joita rikoksen uhri ei pysty koskaan unohtamaan tai antamaan anteeksi.

Jumalan anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita välitöntä vankilatuomion purkua. Anteeksiannetut synnit voivat johtaa vielä pitkällisiin käsittelyihin ja sopimisiin ihmisten välillä sekä tekojen seuraamusten kantamiseen. Tähän liittyen olisi mielenkiintoista jatkaa tutkimusta, miten ihmiset kokevat näiden asioiden yhteyden esimerkiksi jumalanpalveluksen ripin yhteydessä. Kun pappi julistaa anteeksiannon, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan? Mistä seurauksista absoluutio vapauttaa – ja miten kuulija tämän kokee?

Tämä problematiikka voi johtaa hyvinkin monimutkaisiin pohdintoihin. Nykyihmisen yksi suurimmista ahdistuksen aiheista liittyy maapallon lämpenemiseen ja luonnon tuhoutumiseen. Ihmisen itsekäs toiminta on vaikuttanut ja vaikuttaa tähän kehitykseen. Näin ollen voidaan puhua myös Jumalan tahdon vastaisesta toiminnasta ja Jumalan antaman tehtävän tekemättä jättämisestä – siis synnistä. Vastaavia rakenteellisia syntejä ja vääryyksiä maailmasta on löydettävissä runsaasti muitakin.

Mikä on siis lopulta yksittäisen ihmisen merkitys ja vastuu tällaisissa monipolvisissa ongelmissa? Ja miten tämä vastuu ja syyllisyys on ilmaistavissa synnin ja anteeksiannon kielellä? Onko riski, että jumalanpalveluksen osallistuja kuulee ihmisen syyllisyyttä käsittelevän synnintunnustuksen ja -päästön varsin banaalilla tavalla: ”Olen tehnyt syntiä ja tuhonnut luontoa – ei se mitään – saat anteeksi.”

Kuuluuko siis syntejä unohtaa? Tarkoittaako anteeksianto samaa kuin toteamus ”ei se mitään”?

Perisynti ja synnintunnustus

Synnintunnustuksessa turvaudutaan Jumalan armoon. Augsburgin tunnustuksessa todettiin, että ”synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme.” Kun anteeksianto yhdistetään ristin julmiin tapahtumiin, ollaan aika kaukana vähättelevästä toteamuksesta ”ei se mitään”. Paremminkin riskinä saattaa olla esimerkiksi kehitysvammaisen ihmisen kohdalla, että hän ahdistuu niistä seurauksista, joita Jeesus on joutunut kokemaan hänen syntiensä tähden.

Toisaalta rippi, risti ja anteeksianto voidaan nähdä merkkeinä siitä, että yksittäinen ihminen on arvokas. Hänen teoillaan ja hänen kohtalollaan on merkitystä. Jumala on halunnut auttaa yksittäistä ihmistä. Hän haluaa antaa anteeksi ja hän haluaa vanhurskauttaa.

Tällöin armo voidaan nähdä läsnäolevaksi jo synnintunnustuksessa. Jumala ei sano vähättelevästi ”ei se mitään”, vaan hän näkee merkitystä yksittäisen ihmisen teoissa. Sekin on armoa, että ihmisen teoilla on merkitystä – eli hänen olemisellaan on merkitystä! Tällöin ihmisen osaksi tulee tunnustaa, että hän tarvitsee Jumalan apua ja armoa. Ihminen tarvitsee Jumalan apua jokaisessa teossaan ja jokaisessa hengenvedossaan. Synnintunnustus on ennen kaikkea Jumalan apuun ja armoon tarrautumista. Kristitty elää jokaisessa hengenvedossaan todeksi Jumalan armoa, ja armoa on siis se, että Jumala hengittää kanssamme. Tällöin jokainen hengenveto osoittaa hänelle, että armo on jotain enemmän; jotain sellaista, joka pystyy lopulta murtamaan myös sen systeemisen vääryyden, jonka tuomme synnintunnustuksessa Jumalan eteen.

Tällöin synnintunnustuksen syvin merkitys palautuu perisynti-käsitteen äärelle. Ihmistä vaivaa Augsburgin tunnustuksen puolustuksen sanoin ”Jumalan tuntemuksen puute, Jumalan halveksiminen, jumalanpelon ja Jumalaan luottamisen puuttuminen sekä kykenemättömyys rakastaa Jumalaa”. Tästä puolestaan aiheutuu itsekkyyttä ja ”pahaa himoa”. Perisynti kuvaa siis ihmisen tilannetta ja ihmisen asemaa. Kyseessä ei ole paino ja taakka, jonka edelliset sukupolvet laskevat hartioillemme ilman omaa syytämme. Sen sijaan perisynti-ajatus selittää, että tämä ei nyt omin voimin tästä sen paremmaksi muutu. Siksi tarvitaan Jumalaa, jotta saamme edes jotain aikaan. Tämän tunnustamalla vapaudumme myös siitä taakasta, että pikkuisen kovemmalla tsemppaamisella meidän olisi pitänyt kyllä kyetä parempaan.

Perisynnin sanoittaminen opetuksessa ja synnintunnustuksessa

”Se on sellanen erilainen lajisysteemi”, kuvaili yksi haastateltava perisyntiä. Ehkä paremminkin perisyntiä voisi kuvata ”yläsysteemiksi”. Siitä seuraa ihmisen tekemiä syntejä sekä kykenemättömyyttä tehdä hyvää. Perisynti on siis se, mikä määrittää meidän suhdettamme Jumalaan. Perisynnistä johtuen tarvitsemme Jumalan apua, armoa ja rakkautta.

Tämän rinnalla on oikeastaan toissijaista lähteä tekemään luetteloa yksittäisistä asioista ja synneistä, joita voisimme Jumalalle tunnustaa. Toki monessa kohtaa on perusteltua miettiä, mikä on hyvää ja tavoiteltavaa, miten voimme toimia rakkaudellisesti, miten itsekkyys ilmenee, mikä on oikein ja väärin jne. Ja voihan jossain kohtaa yksittäinen asia havahduttaa etsimään Jumalan armoa perinteisen ”laki – evankeliumi” -julistuksen hengessä. Varsinainen syy hiljentyä synnintunnustukseen on kuitenkin kokonaisvaltainen huokaus, että tästä ei nyt vaan tule omin voimin mitään. Joku toisenlainen systeemi tarvitaan päästäksemme tästä eteenpäin.

Synnintunnustuksessa tullaan siis Jumalan eteen monenlaisten taakkojen kanssa. Tätä voivat kuvata myös erilaiset keholliset rukoukset, rukouskivien käyttö ym. Sanoituksia ja toteutuksia kannattaa miettiä, jotta ripin kokonaisvaltaisuus tulee näkyväksi. Synninpäästössä kun kuitenkin saadaan turvautua Jeesuksen kokonaisvaltaiseen, armahtavaan viestiin: ”Sinun syntisi on annettu anteeksi!"