Avioliiton esteiden tutkinta
Avioliiton esteiden tutkinnalla varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu. Avioliittoon aikovien on ennen vihkimistä yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa.
Esteidentutkintapyyntö voidaan tehdä
- sähköisesti Kirkon asiointipalvelussa. Linkki sähköiseen palveluun. Linkki avautuu uudessa välilehdessä
- Digi- ja väestötietovirastossa (entiseltä nimeltään maistraatti),
- käymällä Porin aluekeskusrekisterin Salon toimipisteessä: Vaskiontie 31, 24800 Halikko. Toimipiste on avoinna arkisin klo 9-15.
Tutkintapyyntö voidaan esittää aikaisintaan 4 kuukautta ennen vihkimistä. Suositus on, että esteidentutkintapyyntö tehdään hyvissä ajoin, viimeistään kolmisen viikkoa ennen vihkipäivää. Teoriassa pyynnön voi tehdä vielä 8 päivää ennen vihkipäivää. Tällöin tulee huomioida, että pyynnön yhteydessä ei voida valita vaihtoehtoa, että vihkilomake postitetaan vihkiparille, sillä käytännössä lomake ei ehdi perille postitse. Toimitusvaihtoehdoksi on valittava sähköinen toimitus. Lisäksi vihkiparilla pitää olla lomakkeen tulostamismahdollisuus. Vihkilomake tarvitaan vihkipäivänä vihkipaikalla.
Jos ja kun avioliiton esteiden tutkija toteaa, ettei aiotulle avioliitolle ole esteitä, on avioliittoon aikoville annettava tästä todistus. Todistuksen saa aikaisintaan seitsemäntenä päivänä tutkintapyynnön jättämisestä ja se on voimassa 4 kuukautta. Jos tutkintapyyntö on tehty verkossa osoitteessa esteidentutkinta.fi, toimittaa Porin aluekeskusrekisteri todistuksen toimitetusta avioliiton esteiden tutkinnasta (vihkilomake) kihlaparille postitse.
Sukunimet vihkimisen jälkeen
Vihkiparin tulee avioliiton esteiden tutkintaa pyytäessään myös ilmoittaa, mitä sukunimeä tai sukunimiä he aikovat käyttää vihkimisen jälkeen. Jos he eivät sovi yhteisestä nimestä tai yhteisistä nimistä, kumpikin säilyttää sukunimen, joka hänellä on avioliittoon mennessään.
Vihkiraamattu
Vihkiraamatun saa morsiamen kotiseurakunnasta. Mikäli paimiolaisen tai sauvolaisen kihlaparin vihkii Paimion seurakunnan pastori, huolehtii hän vihkiraamatun vihkipaikalle. Jos vihkiparin vihkii muu kuin Paimion seurakunnan pastori, on vihkiparin haettava vihkiraamattu Paimion seurakuntatoimistosta ennen vihkimistä.
Vihkitiedon ilmoittaminen kirkossa ja lehdessä
Avioliittoon aikovat ilmoitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa erikseen sovittuna sunnuntaina ennen vihkimistä, jos vihkipari niin haluaa. Tällöin avioliittoaikomuksesta tulee julkinen ja seurakunta rukoilee parin puolesta. Vihkimisen jälkeen avioliittoon vihkimisestä ilmoitetaan Kunnallislehden seurakunnalliset palstalla, mikäli vihkipari näin haluaa. Kuulutusten lukemista ja ilmoittamista lehdessä kysytään esteidentutkinta.fi -palvelussa.Linkki avautuu uudessa välilehdessä Huomatkaa laittaa tietoihin sunnuntai, jolloin avioliittotieto luetaan ja kirkko, missä kirkossa se luetaan.
Huomio! Jos esteidentutkinta suoritetaan Digi- ja väestötietovirastossa (maistraatti), on vihkiparin itse ilmoitettava seurakuntatoimistoon, mikäli haluavat kuulutusten luettavan kirkossa ja/tai vihkimisestä ilmoitettavan lehdessä.
Kuulutusten lukemisesta jumalanpalveluksessa ja ilmoittamisesta lehdessä sovitaan Paimion seurakuntatoimistossa.
Seurakuntatoimiston yhteystiedot löydät tästä linkistä.
Avioliiton esteiden tutkinta verkossa
Avioliiton esteiden tutkinnan voi suorittaa myös verkossa.
Linkki avioliiton esteiden tutkintaan.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Sähköisen palvelun käytön edellytykset:
- vähintään 18 vuoden ikä
- kotikunta Suomessa
- käyttäjällä tulee olla pankkitunnukset tai mobiilivarmenne
- ainakin toisen pitää olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen
- käyttäjällä ei saa olla turvakieltoa
Tunnistaudu palveluun ja seuraa ohjeita.
Sukunimen valinta
Avioliittoon aikovien on ilmoitettava sukunimivalinnastaan avioliiton esteiden tutkijalle samalla, kun he pyytävät tutkintaa.