Ei kai kukaan huomaa?

”Nyt hän kertoo kaiken!” ”Me paljastamme salaisuudet!”

Otsikot kirkuvat suuria paljastuksia. Kaikki kerrotaan. Mitä mehevämpi juttu, sen parempi. Jos lehdistö ei tartu tarinaan, niin sitten jatketaan somessa. Riidat, hyökkäykset ja paljastukset saavat lisää kierroksia. Välttämättä riidalle ei löydy voittajaa, mutta kunhan päästään syyttämään ja nolaamaan.

Onhan se tietysti ihan hyvä, että kaikki ei pysy salassa. Huijaukset ja rosvoukset on syytäkin paljastaa – sehän on yksi tiedotusvälineiden tehtävä.

Mutta ei se mukavaa ole olla itse paljastusten kohteena. Jokaisella on noloja juttuja, joita ei halua kertoa muille. Ihan kaikki elämästämme ei kuulu muille. Toivottavasti kukaan ei huomaa niitä meidän kipeimpiä asioitamme.

Raamattu kertoo samarialaisesta naisesta, joka Jeesuksen tavatessaan huomasi, että Jeesus tietää hänen elämästään yllättävän paljon. Jeesus tuntui tietävän niitä kiusallisiakin salaisuuksia. Tuo tapaaminen ei johtanut kuitenkaan skandaaliotsikoihin eikä somepaljastuksiin. Kävikin toisin päin. Oli helpottavaa, että joku huomaa ja tietää. Ei tarvinnut enää piilotella ja salailla; nyt sai hengittää vapaasti.

Se ei ollut ihan tavallinen kohtaaminen. Nainen tiesi, että tuossa tapahtui jotain suurta, jotain jumalallista. Jeesus toi tapaamiseen jotain, mitä voisi kutsua armoksi. Tuollaista vapautta ei ollut tarjottu aikaisemmin missään muualla. Se oli jotain, mistä olisi syytä ottaa paremmin selvää.

Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 21.1.2026