Paimion seurakunnan synty

Ensimmäinen kristitty paimiolainen

Tiedetään, että jo ennen ensimmäistä ristiretkeä joitakin paimiolaisia oli kristinuskon piirissä. Vanhin nimeltä tunnettu kristitty paimiolainen on Rötker Ingenpoika, vanhemman Jägerhorn- suvun kantaisä, joka on asunut nykyisen Spurilan vaiheilla.

Lähetyskauden kappeli

Tuohon aikaan ja jo ennemminkin liikenteellisesti merkittävälle Kivimäelle, joka sijaitsi suojaisessa lahdenpoukamassa, tärkeän sisämaahan johtaneen vesireitin, Paimionjoen suulla, rakennettiin lähetyskaudella kappeli, jota arvellaan merimiesten ja pyhiinvaeltajien perustamaksi. Tähän viittaa kirkon suojeluspyhimys, Jaakob Vanhempi. Kivinenän Jaakobin kirkkoa on sanottu seitsemän pitäjän kirkoksi. Uskottavalta tuntuvan käsityksen mukaan seitsemällä pitäjällä tarkoitetaan Suur-Paimion muinaispitäjän alueelle lähetyskaudella syntyneitä pienseurakuntia.

Paimio muotoutuu

Monien pitäjänhistorioiden kirjoittajana tunnettu Aulis Oja oletti, että eteläisessä Varsinais-Suomessa on Aurajoen itäpuolella ollut Liedon, Paimion, Halikon ja Perniön muinaispitäjät. Paimion seurakunnan nykyinen alue muotoutui jo keskiajalla sen jälkeen, kun Sauvo 1335 ja Piikkiö 1377 erosivat omiksi kirkkopitäjikseen. Lisäksi Suur-Paimioon kuuluivat Halikosta entisen Angelniemen pitäjän alue, ehkä myös Immalanjoen laakso. Lähetyskauden pienseurakunnista nyky-Paimion alueelle jäivät Jaakoppi, Räpälä josta sittemmin tuli emäkirkko sekä Oinila. Näistä Oinilan kirkko on täysin hävinnyt. Vuonna 1689 ja vielä jälkeenkin Oinilan Kirkkokankareella oli nähtävissä saarnahuoneen jäänteitä. Käsitys, että nykyistä kirkkoa alettiin rakentaa Oinilaan, ei pitäne paikkaansa, kirkon rakennushistoria tunnetaan melko tarkasti. Oinilan kirkosta ei ainakaan tiedetä säilyneen minkäänlaista esineistöä. Nyky-Paimion vanhin kristillinen kirkonpaikka on Kivinenän Pyhän Jaakobin kirkko hautausmaineen.

Ensimmäinen kirkko

Mahdollisesti jo 1100-luvulla perustettu Jaakobin kirkko on ilmiselvästi aluksi ollut Paimion seurakuntakirkkona. Paimion ensimmäinen nimeltä tunnettu kirkkoherra Nikolaus Ripsa, joka oli syntyisin Maskusta, mainitaan vuosina 1340 ja 1346. Sen sijaan kirkollisen keskuksen tiedetään siirtyneen Räpälään vuoteen 1385 mennessä, jolloin viimeistään sinne valmistui pitäjän kirkko. Tätä käsitystä tukevat Paimion yhteiskoulun ensimmäisen rehtorin maisteri Ilkka Kronqvistin johdolla 1930-luvulla tehdyt kaivaukset. Tällöin todettiin, että sakastin pohja on vanhempaa perua, saattaa olla Räpälän kappelikirkon perustus. Varsinaisen kirkon perustus oli puukirkon perustaksi kovin tukevaa tekoa ja se ajoitettiin 1380 luvulle. Siihen, että Paimion ensimmäisenä seurakuntakirkkona toiminut Jaakoppi pikkukirkon asemaan jäätyään ylipäätään jäi toimivaksi kirkoksi vaikuttivat ehkä pitkät perinteet, paikalle johtaneet monet vanhat kirkkotiet sekä hankalat yhteydet emäkirkolle.

Uudemman tutkimuksen satoa

Paimion seurakunnan historian varhaisemman kulun uskottiin aikaisempien tutkimusten perusteella olleen edellä esitetyn mukaisen. Paimiossa vuoden 2009 keväällä luennoinut professori Markus Hiekkanen esitti kokonaan toisenlaisia tulkintoja. Hänen mukaansa Paimion vanhin kristillinen kirkon paikka on Räpälässä ja siellä on ennen nykyisen Pyhän Mikaelin kirkon rakentamista ollut seurakuntakirkkona kaksi puukirkkoa, eli sitä käsitystä, että nykyinen Paimion kirkko on aikajärjestyksessä seurakunnan kolmas kirkko, hän ei kumonnut. Käsitykset Pyhän Jaakobin kirkon asemasta Paimion seurakunnan historiassa hän mullisti täysin. Hänen mukaansa se ei ole peräisin lähetyskaudelta. Muihin, vastaavanlaisten kappelien tutkimuksiinsa vedoten hän perusteli, että pitäjän etelä-osan talolliset ovat perustaneet kappelin 1400- tai ehkä vasta 1500-luvulla, hänen käsityksensä mukaan Jaakobista oli tarkoitus muodostaa oma kappeliseurakunta, joka ei kuitenkaan toteutunut. Muodostunut perinne jätti kirkon elämään. Tulkinnan merenkulkijakappelista hän perusteli syntyneen vasta 1900-luvulla. Hiekkanen tosin totesi, että luotettavinta tietoa Jaakobin historiasta saataisiin paikalla tehtavillä kaivauksilla, samalla varmistuisi, onko paikalla ollut edes muinaista markkinapaikkaa. Räpälän 1930-luvun kaivausten hän totesi tapahtuneen vanhentunein menetelmin, joten sielläkin uudet kaivaukset saattaisivat tuoda kokonaan uutta valaistusta Paimion seurakunnan varhaisimpiin vaiheisiin.

Jumalanpalvelustoiminnan alku

Säännöllinen kirkossa käynti oli katolisena aikana itsestäänselvyys. Pää-asiallisin kieli oli latina, minkä verran käytettiin kansan kieltä, ei tarkoin tiedetä. Keskiajan lopulla kansankielellä oli määrä lukea isämeidän, uskontunnustus, synninpäästö ja Marian tervehdys. Tehokkaimpia opettajia olivat kansan keskuudessa liikkuneet kansankielellä opettaneet saarnaajamunkit.