Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Paimiossa Paltan kerhotalon leikkipihalla (Pyölintie 3) taloustoimiston ja viraston kohdalla on Rukouspysäkki. Rukouspysäkillä voit hiljentyä rukoilemaan esimerkiksi paimiolaisen lapsiperheen tai eristyksessä olevan isovanhemman sanoin. Mikäli et pääse paikan päälle, pääsee rukouspysäkille näin virtuaalisestikin.
Oman rukouksensa on laatinut myös niin ikääntyvä rukoilija kuin yksinäiseksi itsensä kokeva kulkija. Rukoukseen ohjaavat myös kirkkomme vanhat rukoukset ja virsien säkeet. Pysäkillä on tilaa myös omalle hiljaiselle rukoukselle ja mietiskelylle.
Kirkkojen maailmanneuvosto on julkaissut rukouksia korona-aikaan. Tässä on yksi rukous, jonka Kirkkomme lähetys on julkaissut.
Jumalan armo opastaa meitä,
ei meiltä mitään puutu eikä tule koskaan puuttumaan
Hän ohjaa meidät levon ja välittämisen paikkoihin,
juomaan luottamuksen lähteistä.
Hän uudistaa meidän voimamme
niin että emme hylkää solidaarisuuden polkua,
koska juuri siellä, välittäessämme toisista, kunnioitamme hänen nimeään.
Vaikka me kulkisimme saastuneiden katujen läpi
ja paikoissa, joissa tauti voi tarttua,
me emme pelkäisi mitään vaaraa,
sillä Sinä, jumalallinen läsnäolo,
ylläpidät juuri oikeaa etäisyyttä hellyyden ja kunnioituksen välillä,
ja se vahvistaa meitä tyyneydellä ja luottamuksella.
Me tulemme vielä istumaan yhteisessä pöydässä ja juhlimaan yhdessä,
virusten imperiumien silmien hämmästyneiden katseiden edessä,
ja kaikkien niiden imperiumien edessä,
jotka levittävät kuolemaa ja sulkevat toisia ulos.
Me täytämme maljamme yhä uudelleen kunnes ne ovat ylitsevuotavaisia,
nostaaksemme ne uusille maailmoille,
jotka on riisuttu ahneudesta ja vallanhimosta,
jotka tietävät olevansa kuin yksi perhe, yksi kansa, yksi ihmisyys.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi
ympäröi meidät jokaisen matkamme jokaisella hetkellä
kunnes me tiedämme, miten tehdä tästä maailmasta sinun maailmasi
Leipä, suoja, työ ja oikeudenmukaisuus ympäröi meidät
ja me saamme asua Herran huoneessa päiviemme loppuun asti.
Gerardo Oberman, Red Crearte, Argentina, käännös Elina Hellqvist
Lähde: Kirkkojen maailmanneuvostoLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä