Hyppää sisältöön

Sauvon kirkko 550 vuotta

Sauvon kirkon alttariseinällä olevan tekstin mukaan kirkko koristeltiin, seinä- ja kattomaalauksilla, ja omistettiin pyhälle Klemensille totisena Herran vuonna 1472. Vuonna 2022 vietettiin kirkon 550-vuotisjuhlavuotta.

Kirkko ei ole Sauvon ensimmäinen, vaan samalla mäellä on ollut sitä ennen ainakin yksi puurakenteinen kirkko. Sauvon historiallinen aika alkaa vuodesta 1335, jolloin seurakunta oli jo niin vakiintunut, että kirkkoherra saattoi lahjoittaa maatilan Turun tuomiokirkolle. Siten on oletettavissa, että ensimmäinen kirkko on rakennettu jo joskus 1200-luvun jälkipuoliskolla. Nykyisessä kirkossa on sen edeltäjästä – tai edeltäjistä – jäljellä kalkkivinen kasteallas. 

Alasivuilla on kuvia Sauvon kirkosta sekä katsaus kirkon esineistöön menneiltä ajoilta.

 

Kuvakooste kirkon ikkunoiden, itäpäädyn ja alttarilaitteen kunnostuksesta 2013-2014

Youtubessa Paimion seurakunnan kanavalla on vajaan 14 minuutin kuvakooste Sauvon kirkon ikkunoiden, itäpäädyn ja alttarilaitteen kunnostuksesta vuosina 2013-2014. Kalle Elonheimon kuvaamaan ja koostamaan äänettömään videoon pääset painamalla tätä linkkiäLinkki avautuu uudessa välilehdessä tai etsimällä Youtubesta "Sauvon kirkon kunnostus 2013-2014".