Uutisia ja ajankohtaista Paimion seurakunnassa

Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräyksen 2023 avausviikonloppu

Valtakunnallisen Yhteisvastuukeräyksen avausviikonloppu on 4.-5.2.2023.

Tänä vuonna Yhteisvastuu kerää varoja nuorten väkivallan ehkäisyyn ja konfliktien sovitteluun.

Yhteisvastuukeräys 2023.jpg

Kouluterveyskysely 2021 paljastaa, että kouluväkivaltaa kokee viikoittain lähes 40 000 nuorta. Poliisin tilastojen mukaan myös väkivaltarikollisuus on lisääntynyt Suomessa vuosina 2015–2021 alle 18-vuotiaiden keskuudessa. Hälyttävintä kasvu on 12–14-vuotiaiden ikäluokassa, peräti 134 prosenttia. Sekä tekijät että uhrit tarvitsevat apuamme.

Koulukiusaamista vai kouluväkivaltaa?

Yhteisvastuukeräys haastaa pohtimaan nuorten välistä väkivaltaa ja siihen liittyviä sanavalintoja. Koulukiusaaminen on terminä paikallaan silloin, kun kyse on ulossulkemisesta. Lähes kaikki muut koulukiusaamiseksi mielletyt tilanteet kouluissa ja vapaa-ajalla ovat väkivaltaa. Konflikteista puhuminen kiusaamisena on usein vähättelevää. Tähän Yhteisvastuun kampanja haluaa tarttua.

Yhteisvastuutilaisuuksia seurakunnassa

Sunnuntain 5.2.2023 jumalanpalveluksissa klo 10 perhemessussa Sauvon kirkossa ja klo 18 iltamessussa Paimion kirkossa kerätään kolehti Yhteisvastuun hyväksi. 

Sunnuntaina 5.2.2023 Kynttilänpäivän konsertti Yhteisvastuun hyväksi klo 17 Sauvon kirkossa. Lisätietoa konsertista tästä linkistä.

Valtakunnallinen avaus

Keräyksen valtakunnallinen avajaisjumalanpalvelus Karjasillan kirkosta on katsottavisa Yle TV1:ssä 5.2.2023 klo 10.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avaa keräyskampanjan Yle TV1:ssä 5.2. kello 12.00.

2023-02-03 11:30:00.0