Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Paimion kirkko
Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen
Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen esiintyyy Paimion kirkossa hiljaisen viikon keskiviikkoiltana.
Kahden sellon yhdistelmänä Varoset ovat esiintyneet satojen kotimaisten konserttien lisäksi Prahassa sekä useasti Budapestissa ja muualla Unkarissa. Niin ikään duo on vieraillut Espanjassa, Virossa ja Senegalissa. Vuodesta 2012 alkaen duo on esiintynyt säännöllisesti myös Ruotsissa. Levyjä duo on julkaissut neljä ja takana on myös radio- ja tv-esiintymisiä Suomessa, Ruotsissa ja Unkarissa.
Konsertin ohjelmisto on sävytetty hiljaisen viikon teemaan sopivaksi. Ohjelmistossa kuullaan mm. Bachin, Händelin ja Schubertin säveliä. Niin ikään ohjelmassa on luvassa myös suomalaisia säveliä Sibeliukselta ja Melartinilta.
Ohjelmistossa myös Anna-Maarian omaa tuotantoa
Selloduon ohjelmistossa on monen vuoden ajan ollut myös Anna-Maarian omia sävellyksiä ja sovituksia, niin nytkin. Yksi kuulijoiden suosikiksi nousseista kappaleista, laululle ja sellolle sävelletty Vettä virtaavaa, syntyi Hiskian vesitunnelissa, Jerusalemissa. Kahlatessaan pitkässä ja pimeässä, 2700 vuotta vanhassa tunnelissa, Anna-Maarian päässä alkoi soida sävel ja sanat. Kun hän tuli ulos tunnelista, oli kappale valmis.
Konsertissa kuultavat Anna-Maarian sovitukset teoksista Song of the Birds sekä Vanhurskas Herra lukeutuvat myös selloduon keskeiseen ohjelmistoon. Konsertti päättyy Lianderin kappaleeseen Käy yrttitarhasta polku.
Konserttiin on vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Musiikkityön työalavastaava, Julistuksen vastuuryhmän sihteeri
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä