Hyppää sisältöön

Juhlavuoden erityisjumalanpalveluksia

Kirkkorakennus on rakennettu, jotta seurakunta voisi kokoontua jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin. Siksi Sauvon kirkkoa juhlitaan jumalanpalveluksilla pitkin vuotta.

Juhlavuoden erityismessut ja teemat Sauvon kirkossa  

  • sunnuntai 20.3 .2022  toimitettiin messu 1400-luvulta peräisin olevan Missale Aboensen, "Turun messukirjan" mukaisena. Kirja on painettu latinaksi, mutta messu toimitetaan suomeksi.


    Messun "musiikkina" oli laulua ilman urkujen säestystä.  Urkuja alettiin käyttää virsien säestämiseen vasta 1700-luvulla. Messun toimittivat Kalle Elonheimo, Miika Rosendahl ja Petri Kopponen.
     

  • sunnuntai 15.5.2022 klo 10
    1500-luku - Agricolan käsikirjan mukaan
     

  • sunnuntai 14.8.2022 klo 18. Huom! Muuttunut alkamisaika.
    Messu Petri Laaksosen musiikilla. Petri Laaksonen myös soittaa ja laulaa messun musiikin.
     
  • pääjuhla sunnuntai 28.8.2022 klo 10
    Messun toimittaa Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen seurakunnan papiston avustamana.
     
  • sunnuntai 18.9.2022 klo 10
    1600-luku - messu piispa Eerik Sorolaisen käsikirjaa mukaillen.
     
  • sunnuntai 16.10.2022 klo 10
    1700-luku - messu vuoden 1693 käsikirjaa mukaillen. Tässä messussa urut ovat käytettävissä! 
     
  • sunnuntai 20.11.2022 klo 10
    1800-luku - messu vuoden 1886 käsikirjan mukaan

     
  • sunnuntai 18.12.2022 klo 10
    1900-luku - messu joko vuoden 1913 tai 1958 käsikirjan mukaan.

Muutokset mahdollisia.