Paimenen palsta 13.7.2021

 

Rakkauden laki

(Luukas 6: 27-31)

Pyhäpäivän teema on Rakkauden laki. Juutalaisille oli opetettu: ”Rakasta lähimmäistäsi mutta vihaa vihollistasi”. Jeesus osoitti omalla elämällään, että Hänen seuraajansa, sittemmin kristityn, tuli rakastaa kaikkia myös niitä, jotka olivat loukanneet häntä tai tehneet pahaa. 

Tekojen kostaminen: silmä silmästä ja hammas hampaasta – oli Hammurabin laki, joka syntyi 1100-luvulla ennen Kristuksen syntymää. Sitä sovellettiin juutalaistenkin keskuudessa. Laki ei soveltunut uuteen maailmanaikaan, jota Jeesus edusti. Vihollisrakkaus, itsehillintä ja anteliaisuus olivat ja ovat konkreettisia rakkauden lain tekoja.

Jeesuksen keskeisintä moraaliohjetta, ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille”, kutsutaan kultaiseksi säännöksi. Kultainen sääntö ei välttämättä toteudu elämässämme. Kun tutkimme omaa elämäämme, meille ei usein ole kullanarvoista toisen ihmisen hyvä, vaan oma menestys, kunnia, raha tai maine.  Jeesuksen sanojen ja tekojen valossa tänä menestyjien ja yksilöllisyyden ylikorostumisen aikakautena elämämme keskus ei ole oma napa vaan lähimmäinen eli toinen ihminen. 

Mutta entäpä jos toinen loukkaa minua? Miten helposti itsessäni herää kostonhalu. Jos minua on kohdeltu väärin, haluan kostaa vääryyden jopa moninkertaisesti. Pastori Leena Lehtinen sanoi osuvasti, että katkeruus, joka voi johtua esimerkiksi pettymyksistä omassa elämässä, estää Jumalaa toimimasta elämässämme; auttamasta toisia, toteuttamasta lähimmäisen rakkautta käytännössä. Emme näe sitä hyvää mitä toisessa on vaan haluamme nähdä pahan. 

Sarkastinen asenne tai pilkkapuheet ja halu juoruta toisesta ovat rikos ihmisyyttä vastaan. Paavali kehottaa meitä: ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne”. Ihminen, joka kunnioittaa itseänsä, kykenee kunnioittamaan myös muita. Käytännössä sosiaalisessa mediassa tapahtuu toisin. Ihmiset moittivat ja haukkuvat toisiaan. He tuskin kunnioittavat itseään, kun eivät voi hyväksyä jonkun toisen onnistumista vaan käpertyvät omahyväisyyteensä.

Miten usein torjumme toisten yhteyden. Jumalan rakkaus on kuin meren aava- laulussa sanotaan, että kohtaamisen sijasta… ”kuitenkin toisiamme pakoilemme ja pukeudumme itsekkyyteemme. Vankilaamme me pelkoon sulkeudumme ja kaltereitten takaa katsomme.” 
Torjumme toisen lähestymisyritykset, anteeksipyynnöt ja sen sijaan kovetamme itsemme. Kun annat anteeksi, et muuta menneisyyttä… muutat tulevaisuuden, sanoi joku viisas. 

Olet Jumalan luoma ja arvokas sellaisenaan. Jumalalla on sinulle paljon annettavaa. Löydät itsestäsi Hänen lahjojaan jos vain haluat. Yrittäjänä toiminut Leevi K. Laitinen kuvaa kirjassaan: Siivet kantoivat: ”Vertaan itseäni kimalaiseen. Tuon pörröisen hyönteisen keho ei ole tutkimuksen mukaan mitenkään aerodynaaminen, sen siipien liike on liian hidas kannattelemaan lentämiseen soveltumatonta kehoa. Siitä huolimatta se jatkaa lentämistä, kun kukaan ei ole sille kertomassa, ettei sen mitenkään pitäisi pystyä siihen”.

Kimalainen uskoo lentotaitoonsa. Sinäkin voit uskoa, että siipesi kantavat. Suuntaa rohkeasti Jumalan sinulle antamiin haasteisiin. Jos jähmetyt paikallesi ja hamuat vain itsellesi, sielunelämäsi rämettyy kuin laskujoeton lampi. Kun annat itsestäsi, saat myös takaisin.

Vietimme viime sunnuntaina apostolien päivää. Jeesus kutsui kaksitoista oppilasta, ydinjoukon, seuraamaan itseään. Joukko laajeni pian. Pietari sanoi saadessaan kustun. ”Mene pois minun edestäni, sillä minä olen syntinen ihminen. Jeesus sanoi hänelle: ”Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani”. Pietari sai voiman seurata Jeesusta epäonnistumisistaan huolimatta. Jumala on heikoissa väkevä. Hän ei kadu kutsumistaan. Älä epäröi kun Hän kutsuu sinua. Jeesus on kuollut puolestamme ja lunastanut meidät synnin ja syyllisyyden taakasta. Hän antaa Pyhän Henkensä voiman niille, jotka Häntä rukoilevat.

Koska olemme paljon anteeksi saanet, on myös tärkeää, että me kannustamme toisiamme. Ihmisen elämä on herkkä kuin perhosen siipi, mutta se kantaa kauas, kun sitä vaalitaan oikein. Jumala on rakastanut meitä ja kehottanut meitä rakastamaan ja tukemaan tosiamme.
 

Vesa Tuominen
Paimion seurakunnan kirkkoherra 2004-30.11.2021