Toimintaa kouluikäisille

Toiminta-ajatuksena on mahdollistaa kristillisen kasvun varhaisnuorten keskuudessa. Tukea vanhempia heidän kasvatustyössä ja antaa lapsille turvallisen kasvuympäristön kohti nuoruutta. Antaa lapsella mahdollisuus kohdata turvallinen aikuinen hänen elämänsä eri lapsuuden vaiheissa.

Kouluikäisten kerhot

Syyskauden kerhot 2019.
Jokaiseen kerhoon tulee ilmoittautua,
kerhoilmoittautumiseen pääset tästä

Maanantaisin

  • Sauvon seurakuntatalolla välipalakerho, jos halukkaita kerholaisia löytyy, olkaa yhteydessä rita.smolander@evl.fi niin yritetään järjestää kerho, jonka aikataulu sopii mahdollisimman monelle. Tarkoitus olisi, että koulun jälkeen voi tulla seurakuntatalolle, viettämään aikaa yhdessä ja samalla voi myös nauttia välipalaa. Kerho on maksuton.

Tiistaisin

  • klo 13-15 Wanhalla. Kerho, jossa tehdään vähän kaikenlaista, tarjolla myös välipalaa. Kerhon ohjaajana on Rita.(tämä kerho on täynnä)
  • Klo 15-16 Junakerho Wanhalla. Kerhossa rakennellaan, ajellaan ja touhutaan yhdessä kaikkea kivaa. Kerhon ohjaajina ovat Brendan ja Laura. (tämä kerho on täynnä)

Keskiviikkoisin

  • klo 15.30-16.30 Wanhalla. Kerhossa leikitään, kokkaillaan ja askarrellaan. Kerhon ohjaajina ovat Viivi, Emmi ja Viivi. (tähän kerhoon kaipaamme vielä lisää kerholaisia, voit ilmoittautua myös rita.smolander@evl.fi )
  • Klo 16.30-17.30 Parkour/liikuntakerho Wanhalla. Kerhon ohjaajina ovat Vertti ja Otto.
  • Klo 17.00-18.15 Kokkikerho 1-3 luokkalaisille Wanhalla. Kerhon ohjaajina ovat Katariina ja Venla
    (Tämä kerho on täynnä, mutta myös klo 15.30-16.30 kerhossa kokkaillaan kerholaisten toiveiden mukaan, joten siihen voi vielä ilmoittautua.)

Torstaisin

  • klo 13-15.30 Paltan kerhotalossa. Kerhossa voit tehdä läksyjä, leikkiä ja pelailla, noin klo 14.00 syömme välipalan. Kerhon ohjaajina ovat Katri ja Rita. (tämä kerho on täynnä)

Lauantaisin

  • Sählykerho klo 10.30-12 Jokelan koululla (Vanha Turuntie 4, Paimio).
  • Luisteluvuorot Paimion jäähallissa lauantaisin klo 16-17
    14.9., 21.9., 28.9., 5.10., 12.10., 26.10., 9.11., 16.11., 23.11., 30.11.
    Luisteluvuoroa ei ole 19.10.  eikä 2.11.

 

Kouluikäisten lastenkuoro

Kouluikäisten  eli 6-13 vuotiaiden tyttöjen ja poikien lastenkuoro Piccoloiden harjoitukset ovat keskiviikkoisin  klo 17-17.45 Mikaelintalolla (Pyölintie 3).

Kuorolaulukokemusta ei tarvita, paikalle voi saapua ja tulla kokeilemaan miltä tuntuu laulaa kuorossa! Vanhemmat voivat odotella kuorolaista Mikaelintalon aulassa kahvitellen!

Lisätietoja kouluikäisten toiminnasta:

varhaisnuorisotyönohjaaja

Kasvatustyön työalavastaava

Lisätietoja kouluikäisten kuoroista:

kanttori

Musiikkityön työalavastaava, Julistuksen vastuuryhmän sihteeri