Nykyiset urut

Nykyisten urkujen hankkiminen

Kirkkohallintokunnan kokouksessa 12.9.1950 oli vastakkain kaksi merkittävää hanketta. Kanttori Aaltosella oli mukanaan Tulenheimon ja saksalaisen Walckerin laatimat urkusuunnitelmat. Tuolloin arviolta 3 – 4 miljoonan hankkeeseen oli varattuna 500.000 mk.
Juholalla oli seurakuntatalon piirustukset. Arviolta 10 miljoonan hankkeeseen oli varattuna rahaa 1,5 miljoonaa, sekä 2 miljoonan tiililahjoitus. Urkujen hankinta asetettiin etusijalle.

Urkutoimikunnan puheenjohtaja Sulo Kajanoja piti 24.1.1951 pidetyssä kokouksessa saksalaisia Walckerin urkuja taloudellisesti edullisempina. Asiantuntijat, muun muassa Sune Karlsson, pitivät Walckerin urkuja sointinsa ja mekanisminsa puolesta kilpailukykyisinä minkä tahansa muun tehtaan kanssa. Walckerin asiamies Suomessa, eli Fazerin musiikkiliike, ei voinut antaa takeita, saadaanko uruille maahantuontilupa.

Indeksikorotuksen vaara

Tulenheimon urkuihin nähden ja dollarin kurssin huononeminen Walckerin urkuihin nähden, pakottivat kiirehtimään päätöstä, jonka tekemiseen urkutoimikunta oli saanut kirkkovaltuustolta luvan. Asia oli ratkaistava tammi-helmikuun vaihteessa.

Asia ratkesi Kangasalan Urkutehtaan hyväksi. Paimiossa 3.2.1951 tehdyn toimitussopimuksen ovat allekirjoittaneet Kangasalan Urkutehtaan puolesta Pertti Tulenheimo sekä Paimion seurakunnan puolesta Sulo Kajanoja, Toivo Jokiniemi ja Ahto Aaltonen.

Rakennettaviin, pneumaattisiin, sähköllä toimiviin urkuihin, tuli 30 itsenäistä ja 2 siirtoäänikertaa jaettuna kolmelle sormiolle ja jalkiolle. Elis Mårtenssonin laatiman disposition suunnitelma on päivätty 15.5.1950. Urkujen julkisivupiirustus on päivätty Kangasalla 16.6.1951.
Ulkonäöltään kirkkomme urut ovat tyypillinen aikansa tuote. 1900-luvun puolivälissä ja vähän ennemminkin vallinneen käytännön mukaisesti pillit sijoitettiin koristeellisiksi ryhmiksi ilman urkukaappia.

Aikaisemmin, viime vuosikymmeninä ja tänä päivänä, pilliryhmiä kehystävät urkukaappien rakenteet. Pneumaattinen koneisto mahdollistaa soittopöydän sijoittamisen erilleen, urkujen eteen. Joissakin kirkoissa lehterille sijoitettujen urkujen soittopöytä on alhaalla, lattiatasossa.

Vanhojen urkujen oli väistyttävä uusien tieltä. Kanttori Ahto Aaltonen säesti niillä seurakunnan veisuuta viimeisen kerran sunnuntaina 28.10.1951.

Vanhat urut Tuupovaaraan

Vanhat urut myytiin. Kangasalan urkutehdas tarjosi niistä 130.400 silloista markkaa. Talousneuvos Julius Ernvall tarjosi saman, joten 15.4.1951 kirkkovaltuusto hyväksyi myynnin Ernvallille, joka halusi lahjoittaa ne miniänsä kotipuoleen. Miniän kotipitäjän, Kiihtelysvaaran kirkossa oli urut, mutta naapuripitäjän, Tuupovaaran, kirkossa ei. Ernvall lahjoitti urut sinne. Kuljetus Paimiosta Tuupovaaran kirkon läheisyydessä sijaitsevalle Koveron asemalle tapahtui junalla. Tuupovaaran kirkossa urut vihittiin käyttöön 2.12.1951. Kunnostettuina ja huollettuina ne palvelevat siellä vielä pitkään. Ulkonäköä ei ole mitenkään muutettu vaan soittopöytäkin on alkuperäisellä paikallaan, urkukaapin vasemmalla sivulla. Urkuja poljettiin Tuupovaarassakin, joskin tänä päivänä sähkö hoitaa polkijan tehtävän.

Urkujen valmistuminen

Paimion uudet urut tuotiin Kangasalta kuorma-autolla kahtena kuljetuksena. Ensimmäisen suoritti autoliike Toivo Sallinen, toisen tehtaan oma auto. Sopimuksen mukaisesti urut olivat paikoillaan 22.12.1951. Kuljetuksineen ne tulivat maksamaan yhteensä 4,5 miljoonaa markkaa.

Mainittuna päivänä, Kangasalan urkutehtaan insinööri, Pertti Tulenheimo luovutti ne Paimion seurakunnalle. Uruille myönnettiin luovutuspäivästä alkaen 5 vuoden takuu.
Disposition laatinut prof. Elis Mårtenson totesi urut kaikin puolin asiallisesti rakennetuiksi. Urkujen äänitys, jonka oli suorittanut äänittäjä P. Helanen, todettiin erikoisen onnistuneeksi. Seurakunnan kutsumana asiantuntijana urkutoimikunnassa toimi Turun Martin kirkon urkuri Sulo Muurikoski.

Rovasti Johannes Kantele toimitti urkujen vihkimisen IV adventtina, 23.12.1951, ennen jumalanpalveluksen alkua johdantonaan psalmi 150. Puheenjälkeen urut otettiin käyttöön. Tirehtööri Aaltosen säestäessä seurakunta yhtyi virteen ”Herraa hyvää kiittäkää.”

Urkujen tulevaisuus

Käyttöönoton jälkeen urkuihin on tehty kaksi laajempaa korjausta. Ensimmäinen korjaus ja puhdistaminen kirkon peruskorjauksen yhteydessä 1974, jolloin urkujen uudelleen virittämisen suoritti Vilho Putero Kangasalta. Toinen 1986, jolloin niihin lisättiin 2 äänikertaa.

Kirkkomme nykyiset urut kuuluvat sodan jälkeiseen urkukantaan, jonka valmistamiseen käytetyt materiaalit eivät aina olleet parhaita mahdollisia. Tuon aikakauden urkuja on monessa seurakunnassa jouduttu jo uusimaan. Paimionkaan kohdalla ei enää täysin ongelmitta selvitä ja on vain ajan kysymys, kauanko ne saadaan pysymään kelvollisina taloudellisesti järkevillä korjauksilla. Toivon mukaan mahdollisimman pitkään, sillä uusien urkujen hankkiminen on todella suuri, taloudellinen asia.

On tulevaisuus mikä tahansa, nykyisten urkujen soitolla on vuodesta 1951 juhlistettu Paimion seurakuntalaisten elämänkaaren kirkollisia merkkihetkiä kastejuhlasta viimeiselle matkalle, sinne ”missä toisin soitellaan ja uutta virttä veisataan, kun urut uudet pauhaa”.