Ps. 23:1

Herra on minun paimeneni, eikä minulta mitään puutu.

 

Vistan hautausmaiden haravointitalkoot

Tule harrastamaan hyötyliikuntaa! Vistan hautausmaiden siivoustalkoot ti 24.10. klo 8 alkaen... Lue lisää

Peimarin seutu rukoilee

Yhteiskristillinen, yli kuntarajojen ulottuva rukousilta ke 25.10. klo 18.30 Paimion kirkossa. Rukoilemme yhdessä... Lue lisää

Luther, Agricola ja Kustaa Vaasa

Reformaation merkkivuosi: Kirkkonäytelmä Luther, Agricola ja Kustaa Vaasa ti 31.10. klo 19 Paimion kirkossa. Lue lisää

Pihakerho

Pihakerho 2-vuotiaille ja vanhemmille lapsille  Paltan päiväkerhotalon pihassa ke 25.10.  klo 9-11. Ilmoittautuminen... Lue lisää

Matalan kynnyksen kirkkoillat

Seuraava Matalan kynnyksen kirkkoilta on su 29.10. klo 16 Paimion kirkossa. Illan aiheena eutanasia. Keskustelijoina piispa.... Lue lisää

Sururyhmä

Sururyhmä aloittaa kokoontumiset torstaina 26.10. klo 10 Mikaelintalolla (Pyölintie 3). Lue lisää

Markuksen evankeliumi

Kirkkodraama Markuksen evankeliumi su 5.11. klo 16 Paimion kirkossa. Tornion kaupunginteatterin esitys, rooleissa näyttelijä Pauli Mahlamäki, joka tulkitsee... Lue lisää

Hanna-rukouspiiri

Hanna-rukouspiiri syksyllä 2017 Mikaelintalolla joka toinen tiistai klo 18. Seuraava ilta ti 31.10. .... Lue lisää

Yhdistymisneuvottelut käyntiin

Paimion seurakunnan ja Sauvo-Karunan seurakunnan yhdistymisneuvottelut käynnistyneet. Lue lisää

Seurakunnan postiosoite muuttunut

Paimion seurakunnan postiosoite on muuttunut. Lue lisää

Seurakunta Facebookissa

Paimion seurakunta on nyt myös Facebookissa! Lue lisää

Suruadresseja

Paimion seurakunnalla on myynnissä adresseja. Adresseja on saatavana taloustoimistosta... Lue lisää

Hautausmaiden historiaa

Pyhän Jaakobin kirkon hautausmaa

Paimion vanhin kristillinen hautausmaa on Kivinenällä, Pyhän Jaakobin kirkon luona. Tarkkaa perustamisaika ei ole tiedossa, mutta arvattavasti se on yhtä vanha, kuin Kivinenän kirkollinen perinnekin. Vastauksena arvoitukseen, miksi ainoastaan hautausmaan seutu on mitä kauneinta hiekkaa, on ajateltu, että hiekka on kulkeutunut paikalle aikoinaan siten, että purjelaivojen painolastina ollut hiekka on purettu maihin ja tilalle lastattu tavaraa.

Paimion kasviasiantuntija, Pakurlan isäntä, maisteri Onni Silkkilä, on arvellut Jaakobin kirkon ympäristössä esiintyvien harvinaisten kasvien siemenien kulkeutuneen paikalle hiekan mukana. Hautoja kaivettaessa ne ovat nousseet pintaan ja ruvenneet itämään.

Aluetta ympäröivä kiviaita on ladottu vuosina 1859 – 1862. Paimion kirkkoherra, rovasti Kaarlo Fonselius virallisti hautausmaan vihkimällä sen 10.8.1862.

Räpälän eli Kirkkopellon hautausmaa

Jaakobin kanssa todennäköisesti lähes saman ikäinen on Räpälän, eli Kirkkopellon hautausmaa, jota tuskin koskaan on erityisesti vihitty tarkoitukseensa. Paikalla olleeseen Räpälän kirkkoon on haudattu viimeisen kerran 17.4.1697. Hautausmaata on saatettu käyttää vielä sen jälkeenkin, sillä nuorin paikalta löydetty raha on vuodelta 1726. Räpälän kirkon alue joutui maanvaihdossa 1852 pois seurakunnalta. Vuodesta 1868 alue on ollut peltona.

Kunnallisneuvos Akseli Haikio lahjoitti 33 aarin alueen seurakunnalle 1926 vietetyn seurakunnan 600-vuotisjuhlan yhteydessä.

Paimion yhteiskoulun ensimmäisen rehtorin, maisteri Ilkka Kronqvistin johdolla 1930-luvun alussa tehtyjen kaivausten jälkeen paikka kunnostettiin puistoksi ja istutettiin vanhan kirkon ääriviivoja osoittava pensasaita. Samoihin aikoihin koko alueen ympärille istutettiin kuusiaita.

Nykyisen kirkon vanha hautausmaa eli Kirkkotarha

Paimion kirkon ympärillä oleva, nykyinen Vanha hautausmaa on ollut käytössä yhtä kauan kuin kirkkokin, eli vuodesta 1689. Tosin hautausmaata ei aluksi mielellään käytetty, vaan useimmat halusivat viimeisen leposijansa kirkon lattian alle.

Rovasti Päiviön tekemän laskelman mukaan Paimion kirkon ja sen eteisen lattian alle on 89 vuoden aikana haudattu 1597 vainajaa. Kirkkoon haudattaessa haudoista jouduttiin poistamaan luita, jotka siirrettiin luuhuoneeseen ja sieltä edelleen kirkkotarhaan haudattaviksi. Paimion luuhuoneesta on maininta vuodelta 1736. Vuodesta 1828 leikattavien ruumiiden säilytyspaikkana olleen luuhuoneen purkamispäätös on tehty 1844.

Kirkkoon haudattaessa haudat olivat matalia, josta johtuen varsinkin lämpimänä vuodenaikana kirkossa saattoi olla niin voimakas mätänevien ruumiiden löyhkä, että jumalanpalvelukset oli toimitettava ulkona.

Professorikirkkoherra Anders Planman teki 1778 lopun kirkkoon hautaamisesta, ja siitä alkaen hautaamiset suoritettiin kirkkotarhaan. Pieni alue täyttyi nopeasti. Kirkon pohjoispuoli otettiin 1811 käyttöön. Kirkkotarhan hirsiaita oli rakennettu vuosina 1736 – 1740. Sen toisena porttina oli kellotapuli ja toisena puinen, asehuoneenakin käytetty, paanukattoinen, punamullattu porttihuone.
Kiviaita rakennettiin 1853 suoritetun hautausmaan laajennuksen yhteydessä. Seurakunta sai Tillin tilasta tämän etelään päin tapahtuneeseen laajennukseen tarvitun maa-alan. Vastineeksi seurakunta luovutti 1852 Räpälän Kirkkopellon alueen, joka sittemmin joutui Pietilän tilan yhteyteen. Vanha hautausmaan läntinen osa ruumishuoneen luona olevaan porttiin asti sai nykyisen kokonsa.

Seuraava laajennus tuli ajankohtaiseksi 1910. Pietilästä lunastettiin hautausmaan itäpuolen jatkeeksi noin 43:n aarin alue, joka pyykitettiin 12.6.1911. Edellisenä vuotena, 24.10.1910, Keisarillinen Suomen senaatti antoi Paimion seurakunnalle luvan hautausmaan laajentamiseen. Lisä-alueelle oli ajettava reilu metri soraa, sekä kaivettava syvä piirioja.

Laajennukseen tarvitun hiekan tilalliset ajoivat manttaalien mukaan määräytyneen ajolistan mukaan; 19 kuutiota manttaalista. Ajon tuli tapahtua listan mukaan määräytyneenä ajankohtana. Ellei määrätty aika sopinut, työsuorituksen sai maksaa rahana, 3 mk kuutiolta.
Hiekan jokainen sai tuoda, mistä parhaiten sai. Siltä varalta, ettei kaikilla ollut soranottopaikkaa, Preitilän omistaja sitoutui myymään omasta nummestaan Paimion seurakunnalle hiekkaa, 15 penniä kuutiolta.
Laajennus ympäröitiin kiviaidalla, johon tarvitut maakivet saatiin hautausmaan puretusta, itäisestä aidasta, muualta ajamalla, sekä uudisosan raivaamisesta.

Lisäalue valmistui kahdessa vaiheessa. Tuomiorovasti Juuso Hedberg toimitti sunnuntaina, 1.8.1915, ensimmäisen osan vihkimisen. Viisi vuotta myöhemmin, sunnuntaina 3.10.1920, rovasti Alfred Leiwo vihki loppuosan.

Vanhan hautausmaan kiviaidan länsiosaa jouduttiin vuonna 1967 tuntuvasti korottamaan, alkaen kellotapulin eteläpuolelta, vähän ohi sen lounaiskulman. Silloin rakennettiin Vistantielle jalkakäytävät ja ajoradan pintaa nostettiin. Ensimmäiset osuudet hautausmaan pääkäytävistä asvaltoitiin 1970-luvun alkuvuosina. Eteläportilta asehuoneen ovelle johtavaa käytävää 50-luvun lopulle reunustaneet sireenit muodostivat lähes tunnelimaisen holvikujan.

Kaiken kaikkiaan koko vanha hautausmaa oli niin tuuhean puuston verhoama, ettei kirkosta näkynyt kuin katto. Kirkon valokuvaaminen oli erittäin vaikeata.

Kirkon eteläseinustalle, asehuoneesta itään, sijoitettiin 1986 muualle haudattujen muistopaikka. Tilan osoittauduttua ahtaaksi, muistopaikka siirrettiin 2002 kirkon pohjoispuolelle. Seurakunnan omana työnä suunnitellulle muistopaikalle voi sytyttää kynttilän toisilla paikkakunnilla lepäävien rakkaitten muistolle. Haudoille tuotavat joulukynttilät ovat tulleet perinteeksi sotavuosista alkaen, jolloin ensin lähinnä kaatuneiden haudoille vietiin kynttilöitä.

Tapa yleistyi nopeasti muillekin haudoille ja jo 1960-luvulla, tosin hitaammin, samaa käytäntöä alettiin noudattaa myös pyhäinpäivänä. Pimeänä vuoden aikana kynttilöiden vieminen haudoille muinakin aikoina on lisääntynyt erityisesti viime vuosina.

Uuden hautausmaan perustaminen Santapeltoon

Paimion kirkkovaltuustossa todettiin 24.11.1935, että hautausmaata on laajennettava. Vanhaa hautausmaata oli tarkoitus laajentaa pohjoiseen. Kunnallisneuvos Akseli Haikio, joka omisti maapohjan, ei halunnut myydä sitä hautausmaaksi. Hänen mielestään ei ollut sopivaa, että hautausmaata laajennetaan keskelle kylää. Uuden, erillisen hautausmaan perustamista alettiin 1937 suunnitella seurakunnan omistamalle maalle, heti Pietilän puutarhan alapuolelle. Paikka osoittautui sijainniltaan huonoksi.
Seurakunnan omistamista alueista olivat 1938 esillä alueet Santapelto, joka sijaitsee Parantolaan menevän tien varressa. Esillä oli myös Turku-Salo tien varressa sijaitseva Paltan metsä, joka sijaitsee 1,5 km:n päässä kirkosta. Paltan metsä osoittautui kuitenkin maaperältään täysin sopimattomaksi ja kirkkovaltuusto teki 6.6.1938 yksimielisen päätöksen Santapellon hautausmaan perustamisesta.
Hautausmaahan tarvitusta hiekasta osa ajettiin Parantolan santakuopasta, osa Spurilan nummesta. Kesällä 1939 valmistui ensimmäinen nurkkaus, jonka vihkimisen tuomiorovasti Albert Ahtola toimitti III rukouspäivänä 9.7.1939 vuolaassa vesisateessa. Tilanne oli kuin enne niistä itkun ja kyynelten ajoista, jotka Suomen kansaa odottivat.

Sankarihaudat

Talvisodan alettua, 30.11.1939, Paimiossakin tuli eteen sankarihautausmaan perustaminen. Santapeltoon olisi ollut mahdollisuus järjestää yleisen käytännön mukainen sankarihautausmaa. Paikka katsottiin kuitenkin liian syrjäiseksi, sillä sankarivainajat haluttiin saattaa keskeiselle ja arvokkaalle paikalle.

Sankarivainajat haudattiin 26.12.1939 tehdyllä päätöksellä kirkon eteläpuolelle, asehuoneesta länteen, kahteen kerrokseen niin, että siihen mahtui 30 vainajaa. Talvisodassa kaatuneita määrä nousi 36:een, joten alue oli liian pieni jo silloin. Ahtaaseen paikkaan perustettu Paimion sankarihautausmaa kertoo vaikuttavalla tavalla tuolloin eläneestä toivosta, että sota-ajasta selvittäisiin mahdollisimman vähäisillä ihmishenkien menetyksillä.

Jatkosodan alettua, 28.9.1941, on tehty päätös sankarihaudan laajentamisesta erityisjärjestelyin. Sota jatkui, kaatuneita tuli jatkuvasti ja sankarihautausmaan ahtaus tuli todelliseksi ongelmaksi.
Sankarivainajien ylös kaivaminen ja siirtäminen väljempään paikkaan oli esillä yhtenä mahdollisuutena. Ajatus osoittautui epärealistiseksi. Uudet sankarivainajat haudattiin 13.6.1944 tehdyllä päätöksellä sopiviin paikkoihin, eripuolille vanhaa hautausmaata. Jatkosodassa kaatui 72 paimiolaista. Kaikkien nimet päätettiin hakata aikoinaan pystytettävään sankarivainajien muistomerkkiin.

Sankaripatsastoimikuntaan kuuluivat kirkkoherra Johannes Kantele, maanviljelijä Evert Lehtihovi ja kanttori Ahto Aaltonen. Muistomerkki tilattiin Lohjan kiviveistämöltä.
Paimion sankaripatsas, Aarre Aaltosen käsialaa oleva ”Rukoileva sotilas”, on paljastettu kaatuneiden päivänä 19.5.1946. Aarre Aaltonen on Paimion pitkäaikaisen kanttorin, Ahto Aaltosen, veli.
Lakkautetun Lotta Svärd järjestön rahavarat luovutettiin sankarihaudan kunnossa pitoon valtioneuvoston vahvistuksella.
Kirkon eteläseinän itäpäässä on niin ikään Aarre Aaltosen käsialaa oleva ”Johannekselaisten sankarivainajien ja muiden sodan uhrien muistomerkki”, joka on paljastettu 28.7.1951. Varsinaista Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkiä Paimiossa ei ole.

Santapelto – Uusi hautausmaa - Mikaelinlehto

Rauhan palattua jatkettiin 1948 Santapellon hautausmaan rakentamista. Virkaa toimittava lääninrovasti Jaakko Haavio vihki uudisalueen 17.7.1955 aurinkoisena sään vallitessa.

Santapellon hautausmaata ryhdyttiin 1981 jälkeen laajentamaan. Mainitun vuoden lopulla aloitettiin ruokamullan kuoriminen. Kevätkaudella 1982 alueelle ajettiin neljällä kuorma-autolla, kolmen kuukauden kuluessa, noin 2000 autokuormallista hiekkaa. Tarkoitusta varten Kovalasta oli 1974 hankittu seurakunnan omistukseen sora-alue. Uuden hautausmaan käyttöönotolle ei ollut erityisen kovaa painetta. Alue rakennettiin usean vuoden aikana istutuksia myöten valmiiksi. Arkkipiispa John Vikström toimitti alueen vihkimisen 1.10.1989.

Santapelto ei jostakin syystä vakiintunut nimenä käyttöön vaan yleisesti alettiin puhua Uudesta hautausmaasta. 1980-luvulla tehdyn laajennuksen yhteydessä rovasti Aaro Hurskainen totesi, että hautausmaalle tulisi löytää jokin parempi nimi. Hurskainen perusteli nimenmuutosta sillä, että koska Paimiossa oli jo Mikaelin kirkko ja seurakuntakeskus oli nimetty sen mukaan Mikaelintaloksi, olisi siten koko uudempien hautausmaiden kokonaisuuden nimeksi Mikaelinlehto sopiva. Helposti omaksuttava nimi on saanut yleisen hyväksymisen.

Mikaelinlehdossa on oma osastonsa uurnahaudoille, sekä sitä lähinnä Kaaritietä olevassa osassa 1996 muodostettu muistolehto, jonne tuhka sirotellaan nimettömänä. Omaiset voivat halutessaan kaiverruttaa nimen 2001 pystytettyyn nimikiveen. Muistolehdossa ei ole varsinaisia hautapaikkoja. Alueen yhteydessä on kukille ja kynttilöille oma paikkansa. Kolmesta rististä koostuva muistomerkki on suunniteltu 1999 seurakunnan omana, usean henkilön yhteistyönä.